Jälkielpymis-ehkäisyväline

Kumpi tuli ensin, sana vai ajatus? Kielenkäytön manipulointi lienee jo tuhansia vuosia vanha metodi kansojen alistamiseen ja hallitsemiseen. Vasemmistolainen ajattelija (silloin kun niitä vielä oli) ja lingvisti Noam Chomsky lienee yksi maailman parhaista asiantuntijoista poliittisen kielenkäytön suhteen. Chomsky itse puhuu aina tahallaan monotonisen tylsästi välttääkseen minkäänlaista karismaa tai innostuneisuutta, jotta itse viesti pääsee esiin.

Jos Chomskylta voi jotain oppia, niin se on tämä: Sanat ovat voimakkaampia ja vaarallisempia kuin yksikään ase. Kieli muokkaa ajatuksia, ja edeltää jokaista väkivaltaista tekoa, vähintään ajatuksen tasolla. Toiselta puolelta poliittista kenttää löytyy sitten vaikkapa Edward Bernays, Sigmund Freudin veljenpoika ja modernin markkinoinnin ja PR:n isä, sekä ansioitunut propagandamestari. Bernaysia voidaan muun muassa kiittää pekonin ja kananmunien profiloitumisesta aamupalaksi, joten jotain hyvääkin mies sai elämässään aikaan. Bernays teki uransa soveltamalla setänsä Sigmundin oppeja massoille, ja uskoi että demokraattinen yhteiskunta itseasiassa vaatii viisasta manipulointia ja masinointia kulissien takana pysyäkseen pystyssä.

Hallitse sanoja, hallitse ajatuksia

Jos et ole alle 10-vuotias niin olet varmaan huomannut että yhteiskunta pyrkii kiihtyvällä tahdilla kieltämään tiettyjä sanoja, keksimään uusia termejä sekä muuttamaan olemassaolevien termien merkityksiä. Ilmiö on tuttu varsinkin modernin vasemmiston woke-ideologiassa, joka on sellainen sanapalapeli, ettei perässä pysy vaikka selaisi Twitteriä 10 tuntia päivässä. Ja jos et ole perillä viimeisimmistä juonenkäänteistä niin spoilerina: Esimerkiksi äidin sijaan nykyään tulisi käyttää ilmausta synnyttävä tai imettävä henkilö. Kunhan hömppä ehtii rapakon tälle puolelle, mikä ei kestäne kauaa.

Osittain kyse on tietysti ihan terveellisestä muutoksesta ja yhteiskunnan avautumisesta uusille ideoille, mutta olisi naivia ajatella ettei kyseessä olisi myös tietoinen agenda, joka pyrkii ajamaan tiettyjä narratiiveja yhteiskunnan rakenteiden läpi. Ja jälleen kerran, osittain tämäkin on ymmärrettävää, ja normaalia. Kokoomukselle on eduksi profiloitua jokamiehen puolueeksi tai SDP:n yrittäjä-ystävälliseksi ja HK:lle on eduksi myydä ”rypsipossua” jäteöljy-jämiensyöjäpossun sijaan. Markkinointi on propagandaa ja propaganda on markkinointia, ja rajanveto nyky-yhteiskunnassa on hankalaa.

Viime aikoina on tapahtunut muutama mielenkiintoinen asia näin markkinointimiehen linssien läpi tarkasteltuna. EU:n pelastuspaketti brändättiin ensin elvytyspaketiksi ja nyt elpymisvälineeksi ja Kokoomus päätti äänestää tyhjää kyseisen elpymisvälineen kohdalla. Mikä yhdistää molempia? Se, että kyse on pelkästään muuttuneesta kielenkäytöstä. Mikään tosimaailmassa ei itseasiassa muuttunut. EU:n pelastuspaketti on edelleen sama kyhäelmä puhdasta tulonsiirtoa ”rikkaasta” pohjolasta ”köyhään” etelään joka ei elvytä yhtään mitään, ja Kokoomus on puolueena päivänselvästi pelastuspaketin kannalla mutta kielenkäytön tasolla neutraali.

Nykypäivän arkipropagandaa: Narratiivin manipuloimista pelkällä kielenkäytöllä ilman käytännön tekoja. Elpymisväline kuulosti varmasti testiyleisön korvissa harmittomammalta (vähän kuin ehkäisyväline hei), kuin pelastuspaketti tai elvytyspaketti, joten memo jaettiin rivipoliitikoille samantien, kun vastustus kansan syvissä riveissä kasvoi. Miten muuten poloiset espanjalaiset rahoittaisivat 4-päiväisen työviikkokokeilunsa? Ja Kokoomus yritti varjella mainettaan pelastuspaketti-kuilun molemmin puolin leimautumatta EU-myönteiseksi tai -vastaiseksi. Paskamyrskyn noustessa päätettiin sitten samantien ottaa esiin Venäjä-kortti ja epäillä koko reaktiota Tehtaankadun trollien masinoinniksi.

Sattumoisin nämä selkkaukset tapahtuivat samaan aikaan kun Päivi Räsäselle jaettiin syyte vuosia sitten tapahtuneesta ”vihapuheesta” seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Päivin sanoista saattoi joku joskus loukkaantua, joten luonnollisesti nykymaailmassa seurauksena on syyte ja oikeudenkäynti. Pelastuspaketin brändäyksessä elpymisvälineeksi pyritään ainoastaan nyysimään reilut 4 miljardia kansan selkänahasta ”kertaluonteisesti” kunnes seuraava rundi alkaa, joten turha odottaa kenenkään joutuvan vastuuseen. Poliitikko voi valehdella kansalle päin naamaa päivästä ja vuodesta toiseen ilman minkäänlaisia oikeudellisia seurauksia. Kunhan ei solvaa homoja.

We are (still) the 99%

Remember Occupy Wall Street in 2011? When seemingly everyone, everywhere, united against the 1% of the world, tired of their “rules for thee but not for me” -attitude, financial corruption and general lack of interest in the public wellbeing? Of course you don’t. That was 10 years ago. But I bet the 1% do. In fact, it got them so scared that in response they launched the greatest propaganda operation the world has ever seen.

Just make them fight each other. - Album on Imgur
Actual footage of what happened

The public finally uniting against the ruling elite. The elite were worried. For a second. Until they remembered that the public is dumb and easily manipulated. So carefully and subtly an idea was introduced to the public subconscious: Maybe it’s not about the money. Maybe it’s about power. And maybe that power manifests itself in every action, everywhere, all the time. The person protesting next to you doesn’t share your gender, skin colour, personal history or political opinions. Maybe they have more power than you. Maybe you deserve that power. And so gradually the 99% became 3%, 7%, 23%, 17%, 36% and 13%. Problem solved.

Diversity, inclusion and equity

The three bullshit words that destroyed the real political left everywhere. Occupy Wall Street was diverse, inclusive and equal by nature. It got destroyed by the idea that maybe some members are more equal than others, or some grievances are bigger than others. If you create an impossible utopian goal, you guarantee failure every time. 99% uniting against the 1% have a real chance of succeeding and pushing meaningful political change. Tiny in-fighting fractions have zero chance.

Occupy Wall Street | Know Your Meme
Notice the diversity?

This divide-and-conquer strategy has since evolved. Not because it didn’t work, but because it worked even better than expected. Not only did the general public everywhere disintegrate into dysfunctional identity-obsessed tribes, it also gave the 1% a new ultimate weapon: Magic words that you can sprinkle on any shit to make it taste delicious. Worried about two companies dominating the entire smartphone space (and thus access to all information)? No worries, they are diverse, inclusive and equitable. Worried about Wall Street manipulating the markets and stealing your money? Don’t be, they posted a black square once on Instagram. Thinking of voting for Bernie Sanders? Nah, he’s a white man and probably did something sexist in the 1970’s.

Secular Talk🎙 on Twitter: "Can somebody please tweet me that meme where  one fighter jet says republican and the other says democrat and they're  both bombing but the democrat one has a
US two-party system in a nutshell

The 99% demanded real change and heads on sticks. In response the 1% got richer while they sent their white male middle-managers to diversity training. What a glorious victory.

The worst part?

2011 was a special time. We were just on the crux of our modern information age transformation. The 2008 financial crash was fresh in people’s minds. Social media was in its infancy. Wikileaks was in its prime. Snowden revelations hadn’t happened yet. There was a real opportunity and hunger to expose the corruption everywhere. And we had the tools to do it with.

Now I fear it might be too late. Avenues for free speech are diminishing. Social media censorship is rampant. Covid-19 restrictions proved that the public can be easily controlled with fear. Cancel culture makes it impossible to speak out. Snowden and Assange are still demonised. It’s hard to imagine a real general uprising that wouldn’t be put down swiftly and quietly by de-personing and de-platforming everyone involved.

But maybe this is just the wrong time. The calm before the storm. Good ideas tend to spread rapidly, no matter the censorship. More and more eyes are opening everywhere. Bitcoin, a truly independent monetary network, is the best-performing asset of the last 10 years. Free-speech advocating political candidates are surging everywhere despite the media-attempt to paint them as right-wing extremists. Even in the US, more and more states are taking an active stance for personal freedom in opposition to the Biden administration. And you’re still reading this.

We are still the 99%. Don’t capitulate. Don’t give them more control. And don’t let their divisive word salad of bullshit fool you.

Inflation = inflammation

A healthy body is in balance when it has the right amount of inflammatory and anti-inflammatory signalling. Working out increases inflammation which makes you stronger. Your body ramps up its inflammatory response when it gets sick so that you can mount an offence against the invading germ. Sleep, healthy eating, stress relief, etc are all anti-inflammatory activities that bring the system back into balance. Runaway inflammation leads to auto-immune diseases, cancer and generally not good outcomes. It’s all about the balance.

A little poison can be good for you. Caffeine for example is slightly toxic, but creates a hormetic response in the body, which in turn leads to a healthier state, because the body reacts to the poison by ramping up it’s defences. An economy is natural complicated system, much as your body. In a similar fashion, the economy can tolerate some poison and thrive. But what happens when you keep poisoning the economy for decades? You end up with runaway inflation, which has the same exact outcome as runaway inflammation in the body. You rot from the inside.

WTF happened in 1971?

Something weird happened in the U.S. in 1971. All kinds of social and fiscal progress suddenly switched gears and started heading in the wrong direction.

The U.S. went off the gold-standard in 1971 which in practice means that the dollar was backed by gold prior and backed by nothing after. The U.S. dollar became just paper and what’s known as a “fiat currency.” The cumulative effects of this one simple change are remarkable. When you give someone free rein to print more money without doing the work (mining / buying more gold), that’s going to be very hard to resist. Especially if you’re a politician and only concerned about short-term outcomes. So the U.S. started to expand the money supply. First slowly, then a little bit more and in 2020 by an insane amount.

In October, Money Supply Growth Remained Near All-Time Highs | Seeking Alpha

Since U.S. dollar is basically the world reserve currency, the entire western world is along on this ride. The Euro and USD for example are so closely interlinked that if one currency collapses, the other one goes with it. And the European Central Bank has been closely following in the footsteps of the its American counterparts when it comes to runaway money printing.

What’s the big deal with inflation though?

Inflation is such a positive-sounding word isn’ it. Inflation. The economy inflates. That’s a good thing, right? The opposite would be deflation, which sounds bad. We don’t want our economies to deflate. But it’s all just word trickery. Inflation is actually just a silent tax on everyone, all the time. If the economy runs at a very conservative 3% inflation, meaning the money supply is expanded by 3% every year, meaning you lose 3% of your purchasing power per year, meaning prices go up by 3% every year, you will lose half of your savings after 20 years. If the inflation is 10%, you basically lose it all.

Well you don’t want to lose half your money in 20 years time so what do you do? You got two options: You spend it or you invest it. Many people will choose the first option and you end up with the economy that we have today, built mainly on consumption. If the money is going to be worth less tomorrow than it is today, might as well spend it. So you buy crap. Shitloads of crap. 8 euro avocado toast? Sounds good. 7 euro cup of coffee. Sign me up. 300 euro plastic piece of crap chair? I need one.

The people who got some extra money left, will want to invest. But they’re not professional investors so they don’t understand the markets. They’ll trust their money to people who do this for a living. The bankers.

Suddenly you have this whole class of people who only have one job: Try to beat the inflation by speculating on the markets. Do whatever it takes to grow the investment more than inflation and you’re all set. So people start bending the rules. They’ll start to come up with new ways to bet on the markets, creating new more complicated assets and derivatives, mathematical models and high-speed trading algorithms all just to get away from the simple fact that money is losing value year by year. Just think how much brain power is wasted on a yearly basis by focusing on this stuff instead of building something of real underlying value.

So inflation by its mere act of existing does two things: It creates a wasteful consumption-driven economy and mindset, and it wastes the talents of some of our smartest people on gaming the system instead of generating real wealth.

WTF happened in 2020?

If 1971 was the year that the world economy started to poison itself, 2020 was the year when the cytokine superstorm hit. The U.S has printed trillions of dollars and more stimulus packages are on the way. But the only thing they’ll stimulate is the economic immune system. Inflammation through inflation has ravaged the economy for decades and we were already in dire straits. Now we got hit with something that will kill us.

It’s clear as day that hyperinflation is coming. It’s the logical outcome of the ever-expanding money supply. There’s just one catch: Since the U.S. dollar is the world reserve currency, the impact will be global. If the currencies and economies hyper-inflate everywhere all at once, does anyone really hyper-inflate? These are uncharted waters. Regardless, one thing holds true: Real assets have real value today, and will have real value tomorrow in a hyper-inflationary world. A house you live in has real value. Energy creation has real value. Food has real value. Shares in a company have real value. But how much of that current value of your house or stock portfolio will melt away if the economy grinds to a screeching halt? That’s hard to say.

The Great Reset is coming

I think the World Economic Forum and the merry folks at Davos know all this. That’s why they’re telling us that we need a great reset. They’ll blame it on Covid-19 but actually it was the always the logical outcome from the decades of poisoning our economies. Covid-19 was just the final nail on the coffin. The tricky thing of course is that they are right. We do need a reset. And it will come in one shape or another, a global economic meltdown being a likely suspect. But here’s the question: Do you really want the same people who orchestrated our current economic disaster be the ones in charge of designing a new system? These are troubling times and great skepticism is needed. When our politicians start to push for solutions that sound too good to be true, it’s because they are. There’s no such thing as free lunch, and we’ve been stuffing our faces with food at the buffet for 50 years. The invoice is now due.

The only thing that can sustain an economy through the coming storm is real wealth creation. That means real innovation, real hard science and real commercial breakthroughs. So when those politicians start talking about the coming problems and their proposed solutions, ask them how are they planning to generate more real wealth instead of more inflation.

Tekosyiden markkinat

Luonto ei ole reilu. Hirvenvasa käyskentelee muina hirvinä laitumella kunnes kotka syöksyy niskaan, nappaa koivesta kiinni ja heittää vasan taivaalta kuolemaansa. Kotka syö tänään. Vasa ei. Luonto ei ole reilu. Ihmiskunta selvisi hengissä tähän päivään asti tunnistamalla tietyt tosiasiat ja sopeutuen niihin. Tähän päivään asti.

Eagle Hunting Deer | Eagle hunting, Animals, Pet birds
Hyvä päivä kotkalle, vähemmän hyvä vasalle

Maailmanlaajuinen viruspandemia, joka tappaa lähinnä ylipainoisia, perussairaita ja vanhuksia, on vellonut nyt vuoden. 61% amerikkalaisista on lihonut pandemian aikana. Euroopan numerot lienevät samansuuntaisia. Liikalihavuus tuo tietysti mukanaan perussairauksia ja niinpä jouduttaa arkkuun päätymistä ilman pandemiaakin. On hämmentävää seurata (sosiaalisen) median päivittäistä teatteria, jossa kaikki teeskentelemme välittävämme suunnattomasti muiden ihmisten terveydestä, kun he eivät välitä siitä itse.

Oikeastaan tämäkin on kuitenkin oikeastaan vain looginen seuraava askel ilmiössä, joka on voimistunut vuosi vuodelta: Tekosyiden markkinoissa. “Show me the incentives and I’ll show you the outcome” sanoi sijoittaja Charlie Munger. Miksi Charlie Munger on miljardööri? Koska seuraamalla kannusteita osuu suhteellisen usein oikeaan, ja sijoitusmaailmassa oikeassa oleminen on rikastumista. Länsimaista yhteiskuntaa kannattaisi tällä hetkellä shortata joka pennillä. Kannusteet eivät nimittäin ole koskaan olleet yhtä pielessä kuin tänään.

Maailman huonoin piirakkakaavio

Ylläolevassa taideteoksessa Oikeusministeriö kietoo hirttosilmukkaa oman kaulansa ympärille tavalla, jota on itseasiassa vaikea kuvailla. Siis kirjaimellisesti. Miten kukaan voi olla niin tyhmä, ettei ymmärrä tämän uhriutumiskehän loogista lopputulosta? Show me the incentives and I’ll show you the outcome.

All hail the lobster

Jordan Peterson, internetin suosikkipsykologi vuonna 2015 ja alt-right Hitler vuonna 2021, käskee ihmisiä siivoamaan oman huoneensa ennen kuin kritisoi maailmaa ja puhumaan aina totta. Joten, luontevasti, Marvelin uusin pahis on punainen pääkallo, joka käyttää Jordan Petersonin filosofiaa nuoriin miehiin ja… Niin, en oikeastaan tiedä mihin oman huoneen siivoaminen ja totuuden puhuminen johtaa, mutta nyt tiedän, että sen estämiseksi tarvitaan Kapteeni Amerikkaa. Onneksi Internet on voittamaton:

Nymdok on Twitter: "Just for fun, and to show the Godwin's Law level of  absurdity here, I took some pictures of the Red Skull and put ACTUAL Jordan  Peterson quotes on them.

Paras, ja konkreettisin, Petersonin / Red Skullin neuvo kehottaa ihmisiä vertaamaan itseänsä eiliseen minäänsä, ei muihin ihmisiin. Oikeusministeriön piirakkakaavio jakelee uhripisteitä jokaisestä attribuutista, joka erottaa uhrin muista ihmisistä. Nyt käsi sydämelle: Kumpaa neuvoa noudattamalla syntyy onnellisempia ja menestyneempiä ihmisiä, ihan millä mittarilla vaan? Niinpä. Joten Peterson pitää tuhota, kuten media on yrittänyt viimeisen muutaman vuoden.

Mutta luonto ei tosiaan ole reilu, ja totuudella on se etu puolellaan, että se on totta. Niinpä Jordan Peterson on suositumpi kuin koskaan, lihavat ovat lihavampia kuin koskaan, Charlie Munger on rikkaampi kuin koskaan, ja yhteiskunnat jotka jatkavat nykyisellä totuudenvastaisella linjalla ovat menossa viemäriin. Ihminen on pohjimmiltaan lihaa syövä metsästäjä, sanoivat vegaaanit mitä vaan. Rahan printtaaminen ja modern monetary theory vie vararikkoon, sanoivat keskuspankit mitä vaan. Sait varmaan juonesta jo kiinni. Totuus ei välttämättä vie onneen, mutta totuuden kieltäminen vie aina turmioon. Lopetan pitkätukkametallilla:

In the dark, see past our eyes

Pursuit of truth no matter where it lies

Gazing up to the breeze of the heavens

On a quest, meaning, reason

Came to be, how it begun

All alone in the family of the sun

Curiosity teasing everyone

On our home, third stone from the sun

Metallica tiesi tämänkin jo 1991

Nyt, siivoa huoneesi, tee jotain paremmin kuin eilen ja jahtaa tänään totuutta.

Leaky vaccines, perfect vaccines and superbugs

First of all, I’d love nothing more than to be wrong, so if you can debunk my thinking on this subject, please do.

I’m going to make the case that what we’re currently doing as a global society to mitigate the harm of Covid-19 pandemic is basically pushing us towards the very thing we’re trying to prevent: a truly deadly global pandemic. So let’s start with a couple of concepts: Selection pressure, perfect vaccines and leaky vaccines.

Selection pressure essentially means that the inputs we apply to the environment of the virus will guide the evolutionary direction of that pathogen. There are new strains popping up around the world already, and it’s only logical to expect this to continue. Perfect vaccines are the types of vaccines that create a “perfect” natural immunity, same as having the virus infection. Many of the vaccines we’re customed to such as smallpox, polio, mumps, rubella and measles vaccines are perfect vaccines. Leaky vaccines refer to vaccines that don’t completely eliminate the virus but rather mitigate the symptoms and thus allow you to transmit the virus on. Now, let’s look at the current line-up of Covid-19 vaccines on the market. They are all leaky vaccines. None of them completely eliminate symptoms nor completely block transmit.

These less-than-perfect vaccines create a “leaky” barrier against the virus. Vaccinated individuals may get sick but have less severe symptoms, but the virus survives long enough to transmit to others, which allows it to survive and spread throughout a population. Our research demonstrates that the use of leaky vaccines can promote the evolution of nastier ‘hot’ viral strains that put unvaccinated individuals at greater risk.

Venugopal Nair, the head of the Avian Viral Diseases program at The Pirbright Institute. (Full article: https://www.healthline.com/health-news/leaky-vaccines-can-produce-stronger-versions-of-viruses-072715#What-We-Learned-from-Chickens )

There seems to be a misguided global consensus on the topic of Covid-19 vaccine: People act as if we have perfect vaccines, and push for political agendas that would perhaps make sense if that was the case. For example, forcefully vaccinating the entire public, or requiring a vaccine passport to travel, whilst draconian, at least are based on a logical idea that we can eliminate the pathogen if we vaccinate everybody. But, with leaky vaccines that same approach can lead to completely opposite direction. By vaccinating people that would have had no problem clearing Covid-19 infection (such as healthy young adults and children) we’re creating tremendous selection pressure for more virulent and more deadly strains of the virus. The opposite is also true: The more the virus runs through an unvaccinated population, the more selection pressure there is towards a milder iteration of the bug, such as what happened with the Spanish Flu.

What should we do then?

I’m not arguing we shouldn’t vaccinate the elderly or other people at high risk for complications. We definitely should. But we should also absolutely stop there. Any vaccine on the market today already protects the person who got the jab. There is no additional protection inferred from vaccinating people around them.

The nightmare scenario goes as follows: We vaccine the majority of the global population with leaky vaccines and keep re-vaccinating them on yearly basis when new strains arise and end up summoning a version of Covid-19 that not only never goes away, but becomes deadlier with every iteration. Right now the disease is basically harmless for kids but it’s not a stretch to imagine this changing. Medical innovation might still keep people alive in the face of this new deadly virus, but is this a rat race we really want to be on?

First, do no harm

Primum non nocere, first do no harm, is what every medical professional is taught. Hopefully one day we’ll have a safe, properly tested perfect vaccine for Covid-19. The ethical case for any individual getting that vaccine as soon as it’s out on the market is strong. But before that day comes, any healthy person should really consider the implications of their decisions today. Is marginally mitigating your own personal risk more important than putting billions of people at risk in the form of a superbug our own making?

And if instead of some guy on the Internet you’d rather take your pandemic advice from medical professionals, maybe start with The Great Barrington Declaration.

Fiskaalinen antivaxxeri

Kriiseillä on tapana paljastaa systeemien kytevät heikkoudet. Kun kaikki sujuu mallikkaasti, ongelmat on helppo peitellä. Kun kakka osuu tuulettimeen, resursseja on pakko keskittää ja turha hömppä jää yleensä jalkoihin. Jonnet ei muista, mutta kun covid-hässäkkä alkoi niin länsimaisessa kulttuurissa koettiin hieno ja harvinainen hetki: Maalis-huhtikuussa 2020 ihmiset eivät juurikaan haukkuneet toisiaan transfobisiksi rasisteiksi tai trans-kommunisteiksi. Kaikki olivat yhtä peloissaan ja ymmärsivät, että saattavat pian tarvita toistensa apua. No, melko pian tuli selväksi, että covid-19 ei ole kovinkaan vaarallinen pöpö ja kaikki edellämainittu goodwill haihtui kuin pieru saharaan, BLM-mellakat alkoivat, jne. Tiedät varmaan.

Covidia ja sen seurauksia tullaan tutkimaan vielä vuosia, mutta nähdäkseni kriisi on paljastanut läpi maailman kaksi hyvin erilaista lähestymistapaa ongelmaan:

  1. Rokote-malli, jossa ongelma voidaan korjata tukkimalla vuoto yksilötasolla
  2. Monimutkaisia systeemeitä kunnioittava malli, jossa pyritään vahvistamaan yhteiskunnan tukirakenteita

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkimaininkeja puidaan edelleen tänäkin päivänä, asiasta on tehty useampi (loistava) elokuva ja tietysti sen jättämät jäljet talouteen ovat edelleen nähtävissä ympäri maailman. Suurin paskamyrsky aikanaan nousi “too big to fail” -ajattelusta jossa Wall Street -pankit pelastettiin veronmaksajien rahoilla “printtaamalla” n. 500 miljardia dollaria. Noh, covid-19:n varjolla on nyt printattu 6 triljoonaa, ja lisää on luvassa. Esimerkit ovat Yhdysvalloista, mutta prikulleen sama kehitys on meneillään myös Euroopassa. Tämän fiskaalistimulus-ajattelun taustalla on pohjmmilltaan sama ajatus kuin covid-rokotteen: Annetaan taloudelle (ihmiselle) piikki, joka korjaa ongelman (lyhytaikaisesti). Valitettavasti ongelmat ovat samat niin ihmisfysiologian kuin talouden kannalta.

Too Big to Fail? This Fat Guy Proves That Different Rules Apply to Banks  and Humans | by Go List Yourself | Go List Yourself
Too big to fail

Koronarokote saattaa pelastaa henkiä, mutta valtaosalla tautiin kuolleista oli 2 tai useampi perusterveyttä uhkaavaa ongelma jo ennestään, ja sama hengenvaara on taas käsillä seuraavan covid-mutaation tai influessan kohdalla. Niinpä vuonna 2021 syksyllä, 2022 keväällä, 2022 syksyllä, 2023 keväällä, jne näemme taas saman syklin, jossa ihmiset sulkeutuvat koteihinsa odottamaan rokotetta, joka antaa taas hetken hengähdystauon. Sillä välin maat, jotka muutenkin pitävät kansalaisensa terveenä, porskuttavat menemään ja bruttokansantuote-kuilu kasvaa vuosi vuodelta:

Coronavirus Doesn't Have to Be So Deadly. Just Look at Hong Kong and  Singapore. - WSJ
Hong Kongissa muuten syödään lähes 700g lihaa per päivä per naama ja eliniänodote on maailman korkeimpia. Varmaan yhteensattumaa.

Fiskaalinen stimulus-rokote toimii prikulleen samalla tavalla: Maailmantaloudella on jo useita sen perusterveyttä uhkaavia tekijöitä (keskuspankkien toiminta, vastuuton fiskaalipolitiiikka, korruptio, jne) ja jokainen stimulus-shekki saattaa ostaa yhteiskunnalliselle vakaudelle hetken lisäaikaa, mutta pohjimmiltaan jokainen printattu dollari tai euro lisäävät järjestelmään kohdistuvaa painetta kallistua ja kaatua. Kun torni kaatuu, se on aluksi melko helppo pitää pystyssä pienelläkin vastavoimalla. Mitä pidemmälle prosessissa mennään, sitä suuremmaksi paine kasvaa ja sitä suurempia investointeja vaaditaan. Kunnes resurssit loppuvat ja torni romahtaa maahan. Tuon tornin romahdus onkin tämä ajatus:

Miksi minä maksan veroja vuodesta toiseen jos hallitus voi jatkuvasti printata lisää rahaa itselleen?

Jokainen ihminen yhtäaikaa kaikkialla

Ja kappas, rahanprinttaus lähtee lopullisesti täysin lapasesta, musiikki loppuu ja kaikki ryntäävät kohti tuoleja. Tuoleja ovat osakkeet, kiinteistöt, kryptovaluutat, taide, jne. Ja mitä onkaan jo tapahtunut? Osakemarkkinat ovat täysin irtautuneet kansantalouksista, kiinteistöistä ja kryptoista puhumattakaan. Ostovoima pakenee sekaisin olevasta systeemistä, ja kuilu hyvin toimeentulevien ja vähemmän onnekkaiden välillä kasvaa yhä kiihtyvällä vauhdilla.

Venezuela's stock market is booming for all the wrong reasons
Rikastuivatko venezuealalaiset holtittomasti vai romahtiko paikallinen valuutta vuonna 2017?

Nähdäkseni käynnissä on massiivinen taloudellinen mullistus, jossa viimeiset viitisenkymmentä vuotta pyörinyt Keynesiläinen talousdoktriini on tullut tiensä päähän. Ideaalitilanteessa valtiot kautta maailman palaisivat omaan vahvaan valuuttaan, jonka taustalla on jotain muuta kuin loputtomasti pyörivä rahaprintteri. Kultakanta oli toimiva ratkaisu tuhansia vuosia analogisessa maailmassa, mutta ehkä digitaalinen globalisoitunut maailmantalous pyörisi paremmin kryptovaluuttojen päällä? Valitettavasti yksi käypä vaihtoehto kullan/Bitcoinin/varallisuuden sijaan on myös vahva armeija ja sen turvaamat luonnonvarat, ja niinpä sotilallinen kriisi suurvaltojen kesken vaikuttaa huomattavasti todennäköisemmältä kuin aikoihin.


Kriisi paljastaa hömpän, joka ikinen kerta. Loputtoman rahan printtaamisen varassa toimiva maailmantalous ja tarpeettoman monimutkaiseksi naamioitu välistävetäjien kansoittama finanssisysteemi onkin juuri sitä, hömppää. Valitettavasti euron myötä me suomalaisetkin olemme vahvasti jumissa tässä hämähäkinverkossa. Paluu markkaan lienee väistämättä edessä, tuli se sitten euron romahduksen myötä tai omaehtoisesti ennen sitä. Fun times.

Sannan shokkidoktriini

Ekonomisti Tuomas Malisen ulostulo Heikelä & Koskelon 23-minuuttia ohjelmassa oli erittäin tervetullut keskustelunavaus suomalaisen politiikan korruptiosta. Suosittelen vahvasti katsomaan, mutta koska luet tätä internetissä niin se tarkoittanee, että keskittymiskykysi on n 7 sekuntia, joten tässä haastattelun avainpointti tiivistettynä: On vahvoja viittauksia, että suomalaisia(kin) poliitikkoja ohjataan ulkomailta käsin osana laajempaa tavoitetta siirtää maailman talousjärjestelmää kohti dystooppista globalisoitua suurten organisaatioiden ohjaamaa fasismia. Malinen itsekin varoittaa keskustelussa, että nyt siirrytään foliohattu-osastolle, joka on tarpeen, sillä kukapa haluaisi leimautua salaliittoteoreetikoksi identiteettifobisessa nykymaailmassa.

Itse taidan olla jo liian syvällä siinä kuopassa, joten kaivetaanpa lisää: On ollut hyvin silmiä avaavaa seurata poliittisen kentän täydellistä 180 asteen käännöstä viimeisen 20 vuoden aikana. Olin teini-iässä kun 2001 WTC-iskut tapahtuivat, ja tietysti melko jyrkästi vasemmalle kallellaan kuten teini-ikäisen kuuluu. Vereni kuohui kun iskujen varjolla jenkit jyräsivät Irakiin ja Afganistaniin ja George Bushin hallinnon takapirut käärivät rahoja kulissien takana. Naomi Kleinin Shock Doctrine tuntui kuin minulle kirjoitetulta: Suuret multikansalliset korporaatiot käyttävät luonnon- ja ihmisenkatastrofeja häikäilemättömästi hyväkseen, oli kyse sitten WTC-iskuista, hurrikaani Katrinasta tai mistä vaan humanitäärisestä hädästä ympäri maailmaa. Asiasta sai, ja kuului olla huolissaan jos poliittinen ideologiasi oli vasemmalle kallellaan, ja syypäät ongelmiin olivat luonnollisesti oikeistossa. Maailma oli järjestyksessä.

Kun iän myötä oma poliittinen ideologia on hiljalleen siirtynyt enemmän ja enemmän kohti yksilönvapautta, on vaikea olla näkemättä ilmiötä täysin uusin silmin. Olitpa sitten ilmastonmuutoksesta tai koronaviruksesta mitä mieltä vaan, huomaat varmaan poliittisen kahtiajaon: Vasemmiston mielestä molemmat ongelmat ovat akuutteja katastrofeja jotka oikeuttavat kaikenlaiset poikkeustoimet, ja oikeiston mielestä molempien ongelmien laajuutta liioitellaan. Ja näin masinoitu juupaseipäs-väittely jatkuu loputtomiin. Mutta väittäisin, että poliittinen asetelma on keinotekoinen luomus, jonka tehtävänä on peittää varsinainen agenda: Raha.

Ilmastonmuutos on todellinen ilmiö, josta on syytä olla huolissaan, ja jota on syytä tutkia, mutta se on myös erinomainen tilaisuus siirtää maailmantalouden shakkinappuloita dramaattisesti. Covid-19 on vaarallinen tauti, jolta riskiryhmät on syytä suojata, ja loistava tilaisuus suurkansallisille korporaatioille haalia itselleen isompi pala pk-sektorin kakusta, joka tällä hetkellä Suomessa edustaa 59% kaikkien yritysten tuotoista. On surullista seurata vierestä, kuinka keskustelu molempien asioiden suhteen kiertää ennalta-arvattavaa kehää, sensijaan, että keskityttäisiin aidosti ratkaisemaan ongelmaa. Hyvä esimerkki tällä hetkellä Suomessa on väläytelty ulkonaliikkumiskielto, kun samaan aikaan rajoja pitkin viruksenkantajia valuu maahan ja elämme jo valmiiksi käsittämättömän harvaan asutetussa valtiossa. Kirjaimellisesti ainut taho, jota ulkonaliikkumiskielto tässä kohtaa hyödyttäisi, on suuryritykset jotka kestävä taloudelliset tappiot ja pääsevät valtaamaan markkinoita pienemmiltä firmoilta. Ihan niinkuin Irakin sodassa, tai hurrikaani Katrinassa, tai vaikkapa Angolassa. Halliburton pyöritti peliä Dick Cheneyn ja George Bushin taustalla, mutta lienee ilmiselvää, että samat tai samankaltaiset voimat ovat tänä päivänä Joe Bidenin tai Sanna Marinin narunvetelijöitä.

Poliitikot ja Tom Cruise

Tom Cruisen (tai kenen tahansa tunnetun näyttelijän) olemassaolo itsessään oikeastaan jo todistaa kuinka naurettava konsepti moderni politiikka on. Jos Tom Cruise pystyy uskottavasti näyttelemään vammautunutta Irakin sodan veteraania tai kaikkien rakastamaa hävittäjälentäjää, niin joku toinen pystyy uskottavasti esittämään koko kansan poliitikkoa, joka leipoo pullaa yhdellä kädellä ja pyörittää maata toisella. Yhdenkään poliitikon yhteenkään sanaan ei voi uskoa. Teot ratkaisevat. Yhdysvaltain presidentin, tai Suomen pääministerin, pesti on niin korkea-arvoinen ja vaikutusvaltainen, että jokainen virhe ansaitsee tulla esiin. Mutta kappas vaan, Bidenin rikkoessa vaalilupauksiaan valtamedia pitää suunsa supussa, ja Sanna Marin poseeraa Time-lehden kannessa, samalla kun Suomi marssii kohti käsittämätöntä taloudellista katastrofia.

Tilanne on jo vaikea, kiitos paljolti valheellisen valtamedian, mutta varsinainen soppa on vasta edessä. Tom Cruisesta puheenollen, tässäpä deepfake Tom Cruise:

Ei liene kovin vaikea laskea 1 +1 ja päätellä, että hyvin pian elämme maailmassa jossa kirjaimellisesti mihinkään digitaaliseen ei voi enää luottaa. Sanoiko poliitikko todella näin? Kuka tietää. Sanoinko minä näin? Kuka tietää. Ainut ratkaisu on koittaa pitää kiinni systeemeistä, jotka pitävät vallan mahdollisimman lähellä ihmistä. On aika paljon helpompaa selvittää mitä kaupunkisi paikallinen poliitikko todella tekee virassaan, kuin mitä maasi edustaja Brysselissä puuhailee. Puhumattakaan virkamiehistä, jotka tekevät varsinaisen valmistelutyön ennenkuin yksikään lakiesitys edes pääsee keskustelun alle.

Josta päästäänkin takaisin siihen mistä lähdettiin liikkeelle, eli ekonomistin huoleen EU:sta ja rahasta. EU:n elvytyspaketti on tämän päivän Irakin sota, missä päätetään tehdä dramaattisia toimia, koska Saddamin weapons of mass destruction, eli koronaviruksen aiheuttama taloudellinen taantuma täytyy pysäyttää hinnalla millä hyvänsä. Ja aivan kuten 911:n tapauksessa, huomio siirretään itse tapahtumasta (WTC-iskut / koronaviruksen varjolla jo tehdyt talouden sulkutoimet) seuraavaan steppiin, joka on tässä tapauksessa EU:n sanelema shokkidoktriini jokaisen jäsenmaan itsehallinnosta välittämättä.

Lienee vain ja ainoastaan yhteensattumaa, että kuntavaalit päätettiin siirtää eteenpäin samaan aikaan kun EU:n elvytyspaketista pitäisi puhua ja hallitus heiluttelee ulkonaliikkumiskielto-korttia. Jos ne vaalit sieltä nyt kohtapuoliin kuitenkin saadaan aikaiseksi, pidä sinäkin ennenkaikkea mielessä kuka teki mitä, ja unohda korupuheet siitä mitä luvataan tehdä seuraavaksi. Onhan näitä nimittäin nähty ennenkin.

Sehän eskaloitui nopeasti

Lähes päivälleen 3 viikkoa sitten kirjoitin kasvavasta orwellilaisuudesta ja isojen tekkifirmojen ylivallasta sanavapauden suhteen. Arvelin, että kyse on viime kädessä rahasta ja että varsinainen taistelu on vasta edessä. No eihän siinä kauaa mennyt.

WallStreetBets | Know Your Meme

Hetki sitten Reddit-ryhmä Wallstreetbets keksi, että useampi hedge fund on shortannut tiettyjä osakkeita, erityisesti Gamestoppia, yli varojensa, ja jos riittävän moni “denegerate” (kuten Wallstreetbetsiläiset itseään kutsuvat) ostaa Gamestoppia eikä myy vaikka mikä olisi, hedge fundien bluffi paljastuu, denegeratesit rikastuvat ja Wall Streetille jää käteen tyhjä arpa sekä keskisormi. Kohtalaisen houkutteleva tarjous, ja niinpä Gamestopin osake on ampaissut parista kympistä yli 400 dollariin parissa viikossa. Hedge fundien pohja vuotaa kuin vanhassa veneessä, ja voin vain kuvitella minkälaisia keskusteluja kullisien takana parhaillaan käydään. Peli on vielä käynnissä, ja jää nähtäväksi kuka seisoo lopussa. Pistin itsekin arvan sisään hyvän asian edestä, ja veikkaan että loppujen lopuksi voittaja on Internet, kuten aina. Mutta se on oikeastaan sivuseikka.

Kuten Capitol Hillin tapauksessa, varsinainen taistelu käydään jälleen tavallisten kansalaisten ja ylikansalllisen tekkimonopolin kesken. Ensin Discord blokkasi Wallstreetbetsin vihapuheesen vedoten. Sitten jokamiehen treidausplatta Robinhood blokkasi Gamestopin (ja parin muun osakkeen) treidaamisen palvelussaan, ja helvetti repesi: Robinhoodin arvostelut App Storessa ja Google Playssa ovat täynnä yhden tähden arvosteluja, miljoonat asiakkaat vannovat etteivät koskekaan appiin enää pitällä tikullakaan ja class action lawsuitteja viuhuu jo. Ja mikä hienointa, tämä vuoden 2021 versio Occupy Wall Streetistä teki jotain mikä tuntui täysin mahdottomalta vielä pari viikkoa sitten: se yhdisti vasemmiston ja oikeiston yhteistä vihollista, Wall Streettiä, vastaan. Aseena tietysti vanha tuttu: Meemit.

23 Gamestop Memes You Can Take to the MOON - Funny Gallery

Tässä onkin vapaiden markkinoiden hienoin piirre: Ihonvärillä, ulkonäöllä, pituudella, sukuelimillä tai pronomineilla ei ole mitään väliä. Raha puhuu, ja covid-aikoina rahanpuute on kaikkien yhteinen ongelma. Media tietysti jo spinnaa tapahtumia minkä kerkiää ja syyttää “Trumpismia”, mutta eiköhän pikkuhiljaa kaikille ala olemaan selvää, että Trump ei koskaan ollutkaan syy mihinkään, vaan poljettujen massojen suuttumuksen luonnollinen lopputuote. Nyt kun Trump on sysätty syrjään, Pepsi-pullon tulppa on irti ja sisällä on pari sataa miljoonaa äkäistä Mentosia.

Miksi sitten Wall Street on ongelma? Eikö stabiili pankkisektori ole kaikkien kannalta hyvä asia? Olisi toki, mutta stabiili pankkitoiminta ja täysin vastuuton uhkapelaaminen ovat kaksi eri asiaa. Jos elämme nyt maailmassa, jossa jokainen hedge fund miettii kaksi kertaa ennen kuin shorttaa yli varojensa Reddit-treidaajien pelossa, maailma on parempi kuin eilen. Jos taas muutama noista hedge fundeista poksahtaa kokonaan, dominopalikat alkavat kaatua taas astetta vauhdikkaammin. Veronmaksajien pussista kustannettu bailout tai pari olisivat kuin bensaa liekkeihin, enkä oma mielikuvitus enää riitä miettimään näin pitkälle. Lienee kuitenkin selvää että hyökkäykset nykyistä systeemiä kohtaan tulevat vain kiihtymään. Tässä kohtaa kannattaa ottaa mukava asento, seurata Gamestop-osakkeen tickeriä ja:

Pin on But the joker never dies

Qanon: oppitunti meemisodankäynnistä

Qanon-ilmiö (lyhesti Q) nousi kaikkien tietoisuuteen viimeistään Capitol Building -hässäkän kautta. Median versio Q:sta ja viimeaikaisista tapahtumista menee jokseenkin näin: Qanon on valkoisten äärioikeistolaisten incelien kultti, joka uskoo että poliitikot ympäri maailmaa ovat satanistisia lapsia uhraavia pedofiilejä ja Trump yhteistyössä armeijan kanssa taistelee heitä vastaan. Nyt nämä heikkomieliset hölmöt sitten viimein ryömivät äitien kellareistaan ulos ja yrittivät vallata Capitol-rakennuksen. Case closed.

Veikkaanpa, että totuus on aika paljon monimutkaisempi. Q on räjähtänyt ihmisten tietoisuuteen hämmästyttävällä vauhdilla ja voimalla, eikä pelkästään edellämainittujen incelien keskuudessa. Vuonna 2017 alkanut liike on saanut jo jopa suomalaiset joogastudiot riitelemään keskenään. Lienee sanomattakin selvää, että suurin vaikutus Q-ilmiöllä on USA:ssa, jossa jopa 15-20% ihmisistä uskoo Q:n olevan totta. Mutta mikä piru Q itseasiassa on?

Q on salaliittoteoria

Ehdottomasti. Itseasiassa Q on kaikenkattava “conspiritual” salaliittoteoria, joka muistuttaa enemmän uskontoa kuin perinteistä salaliittoteoriaa. Jos Lee Harvey Oswald ei ollutkaan ainut JFK-ampuja, maailma toimii silti samojen pelisääntöjen mukaan kuin eilenkin. Sensijaan jos globaali eliitti on täynnä lapsia uhraavia pedofiilejä, koko maailman poliittinen paletti menee yön yli uusiksi. Q on selitys kaikelle, tarkoitus elämälle ja lupaus paremmasta huomisesta.

Home

Q on osa Trumpin vaalikampanjaa

Ehkä, mutta tuskin. Trump on ehdottomasti keskeisessä osassa teoriaa, mutta mietitäänpä asiaa ihan käytännön näkökulmasta: Vaalikampanjana Q on käsittämätön all-in riski, jossa toisaalta on paljon voimaa, mutta yhtenä todennäköisenä lopputuloksena kaikki kampanjaa masinoineet päätyvät vankilaan. Mainostoimistot ja PR-firmat ovat pyörittäneet vaalikampanjoita kautta aikojen, parhaimpana esimerkkinä ehkä Obaman Hope & Change -kampanja, joka voitti mainospalkintoja ympäri maailman, ja jonka myötä moni suomalainenkin vaihtoi nimensä Facebookissa Etunimi Hussein Sukunimi -formaattiin. Hauskaa, harmitonta ja tehokasta. Q tuntuu astetta isompien panosten peliltä.

Trump's Latest Twitter Meme Is Music To The Ears Of QAnon Adherents |  Talking Points Memo

Q on modernia meemisodankäyntiä

Bingo. Mutta mitä itseasiassa on meemisodankäynti?

Memetic warfare is a modern type of information warfare and psychological warfare involving the propagation of memes on social media through ‘platform weaponization’.

Wikipedia

Meemit ovat tämän päivän poliittisia pilakuvia. Hyvä meemi kommunikoi enemmän kuin tuhat sanaa, ja tekee sen tavalla, jota parhaiten kuvaa termi ‘sticky’. Meemit ovat tarttuvia. Meemisodankäynti on narratiivien hallintaa, jossa yksittäiset ihmiset rekrytoidaan sotilaiksi joko tietoisesti tai tietämättään. Q-postaukset ovat useampaan otteeseen jopa maininneet tästä, ja kehoittaneet ihmisiä ‘käymään sotaa digitaalisella taistelukentällä’. Suomalaisena meemisodankäynnin konsepti on ehkä helpompi sisäistää. Täällähän on taisteltu venäläisia trolleja vastaan jo vuosikausia.

Ice-T Posts QAnon Meme, Followers Convinced Hes Q

Memetic warfare -Google-haku löytää samantien mielenkiintoisen tuloksen: Vuoden 2017 Nato-julkaisu “It’s time to embrace memetic warfare”, joka itseasiassa on kertaus 2015 ilmestyneestä alkuperäisestä artikkelista, ja kannattaa ehdottomasti lukea. Poliittisesti oikealle kallellaan oleva strategiakonsultti Jeff Giesea kirjoittaa näin:

Today, in early 2017, this paper feels particularly relevant. On March 7th, WikiLeaks released a mass leak of nearly 9,000 classified documents that reveal the CIA’s extensive hacking and electronic intercept capabilities. Instantaneously, the entire world gained access to highly sensitive documents about sources and methods of U.S. national security. The conversation among Americans shifted from the threats of Russian hacking to the threats of the U.S. intelligence community, sowing mistrust and confusion.

It was the memetic equivalent of a tactical nuke. The Vault7 release happened in the context of a larger discussion about influence campaigns, fake news, and government malfeasance. U.S. lawmakers recently held hearings specifically on how to counter foreign propaganda and information warfare. People are sensing that the battle over narrative is getting dirtier and more intense. The lines between political dialogue, journalism, and information warfare are blurring. Concepts like “fake news” are now in the public consciousness. Memetic warfare offers a conceptual framework to think about these issues.

Lainaus Giesean artikkelista.

Vahingossa tai tarkoituksella, 2016 ja 2017 tapahtuneet WikiLeaks-vuodot itseasiassa käynnistivät koko Q-ilmiön, joka on itsessään oikeastaan vain looginen jatkumo Pizzagate-teorialle. Monimutkainen palapeli, eikö? Q on jokaiselta kantilta tarkasteltuna mestarillista meemisodankäyntiä, mutta kuka on sen takana, ja miksi? Ehkäpä Giesean tapaiset tiedustelupalveluihin kytköksissä olevat yksityiset viestintäkonsultit yrittävät aidosti voittaa sillä kulttuurisodan vasemmistoa vastan? Ehkä Venäjän/Kiinan/ tiedustelupalvelut yrittävät järkyttää jenkkilän poliittista tasapainoa? Riippuu keneltä kysyy.

Q on… tavallaan totta?

Tämä on oudoin twisti koko Q-saagassa. Vuonna 2019 Paljastunut Jeffrey Epsteinin pedofiili-rinki itseasiassa vahvistaa Q:n tärkeimmän narratiivin täysin: Eliitit ovat pedofiilejä, ja media tuntuu olevan juonessa mukana. Ja kirsikkana kakun päälle Epstein tappoi itsensä (tietysti sattumalta) samaan aikaan kun vartijat nukkuivat ja kamerat hajosivat, tavalla joka muistuttaa enemmän murhaa kuin itsemurhaa. Kaiken järjen mukaan Epsteinin pedofiilirinki olisi suurin uutinen vuosikausiin, ja jokainen julkisuuden henkilö, jolla on Epstein-kytköksiä vedettäisiin vyyhtiin mukaan. Sen sijaan Epsteinin tarina katosi mediasta Covid-19 pandemian myötä, joka osaltaan taas musertaa Q-liikkeen luottamusta valtamediaan, ja voimistaa liikkeen omaa narrativiia. Onko Epsteinin pidätys sitten yhteensattumaa vai merkki siitä, että Q:n takana olevat tahot tiesivät jotain jo 2017? Riippuu keneltä kysyy.

17 Jeffrey Epstein Suicide Conspiracy Memes to Make You Get Out Your Tin  Foil Hat | Know Your Meme

Mitä nyt?

Hiljattaisen Trumpin Twitter-tilin poiston yhteydessä bannattiin jopa 70 000 Qanon-tiliä. Mutta Q ei tule häviämään globaalista tietoisuudesta sillä, että sen kannattajat sensuroidaan sosiaalisesta mediasta. Liike on jo levinnyt liian laajalle, ja on itseasiassa täydellinen esimerkki siitä, että huonoja ideoita vastaan tulisi taistella hyvillä ideoilla, ja ajoissa. Jos Epsteiniin kytköksissä olevat julkisuuden henkilöt olisi viety oikeuden eteen jo 2019, tai edes tuomittu selkeästi mediassa, roihuava Q-liekki olisi kenties tukahtunut hivenen. Auringonvalo on paras desinfioija. Q:n sensurointi sosiaalisesta mediasta sensijaan ajaa liikkeen kannattajat piiloon, voimistaa Q-uskovaisten vakaumusta ja johtaa väistämättä uusiin konflikteihin tosielämässä.

Oli miten oli, Q tarjoaa meemisodankäynnin oppikirjoihin opetusmateriaalia vuosiksi eteenpäin ja tuntuu enemmänkin vasta tulevien disinformaatiosotien alkulaukaukselta.

2021 vai 1984?

6.1.2021 jäänee elämään samantapaisena merkkipäivänä kuin 11.9.2001, mutta eri syystä kuin ehkä oletat. WTC-iskujen jälkimainingeissa kansalaisvapauksia poljettiin ympäri maailmaa terrorismin vastaisen sodan varjolla. Patriot Actin voimin NSA vakoilee sinuakin tänäkin päivänä. Kenties ymmärrettävä reaktio yli 3000 kuolonuhrin jälkeen. Siihen nähden Trump-kannattajien Capitol-“hyökkäys” tuntuu lähinnä naurettavalle keppihevoselle, mutta käytännön seuraukset jokatavikselle ovat jopa WTC-iskuja suuremmat, ja hyvin Orwellliläiset. 6. tammikuuta siirryttiin kertaheitolla uuteen teknokraattiseen maailmanjärjestykseen, jossa häviävän pieni eliitti päättää koko maailman puolesta mikä on hyväksyttävää ajattelua. 

Yhdysvaltojen presidentti suljettiin Twitteristä ja Facebookista ja Trump-kannattajien suosima Parler-applikaatio poistettiin jo Googlen sovelluskaupasta, joskin Applen kaupasta se vielä toistaiseksi löytyy. Demokraatteja vastustavan #WalkAway-kampanjan 500 000 käyttäjän Facebook-ryhmä hävisi yön yli ja perustajien omat tilit suljettiin tyystin. Samaan aikaan katosi tuhansia Twitter-tilejä, Facebook-tilejä ja Youtube-kanavia joista et koskaan kuullutkaan koska median intressit ovat toisaalla. Toisinajattelu ei ole demokraattien Amerikassa sallittua.

Riippumatta poliittisesta suuntauksestasi tästä kehityksestä on syytä olla äärimmäisen huolissaan. Ensinnäkään kyse ei ole enää jenkkilän sisäpoliittisesta kysymyksestä vaan käytännössä koko länsimaailman kyvystä käydä dialogia keskenään. Vielä pari vuotta sitten koko läntinen pallonpuolisko oli yhtä mieltä siitä että kiinalaistyylinen suljettu ja sensuroitu Internet on naurettava ajatus. Noh, yhtä flunssapandemiaa ja oranssia papparaista myöhemmin tässä ollaan. Säännöt päätetään parin firman voimin Piilaaksossa ja vaaleilla valitut poliitikot voivat korkeintaan myötäillä. Tällä hetkellä somessa voi vielä kirjoittaa suomeksi melko vapaasti, mutta lienee päivänselvää että sensuroivat algoritmit oppivat tämänkin kielen helposti. Ja jos asioista ei voi puhua, niiden avulla on melko vaikea kampanjoida.

Mikä tässä tulevassa teknokratiassa sitten pelottaa? Michael Moore kirjoitti vuosia sitten, että amerikkalaisten suurin ongelma on amerikkalaiseen unelmaan uskominen. Koska jokainen ajattelee olevansa vain epäonninen tuleva miljonääri, ihmiset äänestävät aktiivisesti omia etujaan vastaan. Mooren mukaan skandinaavinen onnellisuus perustuu ajatusmaailmaan missä miljoonien sijaan oma talo ja Volvo riittää, joten ihmiset äänestävät sopivan itsekkäästi. Samaa logiikkaa noudattaen kehottaisin kysymään itseltäsi seuraavaa: Miten paljon sinulla ja Mark Zuckerbergilla on yhteistä? Miten hyvin arvelet Mark Zuckerbergin ja Facebookin ajavan SINUN etujasi? Itseasiassa retoriikan sijaan vastaus on jo nähtävillä San Fransiscossa: Satumaisen rikkaiden miljardöörien ja tavismiljonäärien lisäksi kadut ovat täynnä kodittomia narkkeja. Se siitä Piilaakson solidaarisuudesta. Ja jos arvelet olevasi vain epäonninen tuleva teknomiljonääri niin jonkinlainen reality check lienee paikallaan.

Tällä hetkellä yhteiskunnallisessa väittelyssä niskan päällä tuntuu olevan vasemmisto ja sananvapautensa puolesta taistelee enimmäkseen oikeisto. On ollut hämmentävää seurata tämän asetelman kääntyvän päälaelleen muutamassa hassussa vuodessa. 2000-luvun alkupuolella suuret mielenosoitukset ja mellakat tulivat lähinnä vasemmalta Occupy Wall Streetin ja G8-protestien muodossa. Edellämainittu Michael Moore on jo heitetty ulos vasemmistosta, koska kehtasi epäillä uusiutuvien energialähteiden tehokkuutta 2019 ilmestyneessä Planet Of The Humansissa, joka muuten sensuroitiin myöskin melko tehokkaasti ulos koko Internetistä. Eli elinikäinen sosialisti Michael Moore on nyt käytännössä äärioikeistolainen. Tässä vaiheessa pitäisi olla jo päivänselvää, että koko vasemmisto/oikeisto-asetelma on enää keinotekoinen luomus, jonka tehtävänä on pitää kansa tappelemassa keskenään sillä välin kun sedät käärii rahaa.

Aikamme suuri kansalaisvapaus-taistelu käydään yksilönvapauden ja kollektivismin välillä ja hanskat on jo heitetty. Hallitukset ympäri maailmaa sulkevat kilpaa pieniä yrityksiä samalla kun Amazonit ja Walmartit tekevät ennätysvoittoja. Maailmantalous on syöksykierteessä ja keskuspankit suunnittelevat kilpaa digieuroa ja digidollaria, joka keskittäisi taloudellista valtaa entistä enemmän Washingtoniin ja Brysseliin. Venäjältä voi varmaan kysellä miten hyvin yhden pankin systeemi toimi vanhassa Neuvostoliitossa.

Ketä vastaan tässä sitten pitäisi tapella? Melko hyvä veikkaus on vanha tuttu Davos-eliitti. World Economic Forumin visio vuodesta 2030 alkaa näin “You’ll own nothing but you’ll be happy”, viitaten maailmaan jossa omistamisen sijaan vuokraat kaiken tarvittavan. Tästä tietysti herää kysymys, että kukahan sen kaiken sitten omistaa. Jos jälleen kerran arvelet kuuluvasi World Economic Forumin herrojen hyväksymään omistaja-luokkaan, mietipä vielä kerran.

Samaisena kohtalokkaana tammikuun kuudentena Elon Musk kehoitti Twitterissä ihmisiä siirtymään Signaliin, end-to-end encrypted viestintä-applikaatioon. Taidanpa ottaa neuvosta vaarin.